...tuntuu kadonneen nyt jonnekin. Mua vituttaa niin rankasti. Äsken tuossa miehen kanssa vähän juteltiin. Tulos on se, että minä lähden ja lapset ovat vuoroviikoin kummallakin. Miten helvetissä tässä näin kävi??? Tällä hetkellä tuntuu, että aivan kaikki kaatuu niskaan. Töissä on ihan helvettiä, kouluasiat painaa päälle ja kaikki tämä muu härdelli tässä ympärillä. Jos tästä jotain positiivista haluaa etsiä niin olen laihtunut 7kg. Jipii...kyllä hoikempana tämä elämä on niin paaaaaaaljon mukavampaa.

Mites mun Musta Helmi...no, just tuli viesti;). Mä myönnän, kyllä mä sitä ikävöin miltei jatkuvasti. Minkä mä sille voin. Se varmaan onkin ainoa asia mikä saa mut tällä hetkellä pysymään järjissäni. En mä sille voi sanoa miten paljon mä oikeasti tunnen sitä kohtaan. Luulee pian hulluks. Silti, vaikka me miehen kanssa erotaan, en halua suinpäin syöksyä johonkin suhteeseen. Siitä on kokemusta ja siinä käy huonosti. Mä luulen, että me molemmat, Helmi ja minä, se asia ymmärretään. Ja mistäs minä tiedän vaikka miehen ja mun suhde tästä vielä selkiytys...En kyllä paljon löis vetoa sen puolesta, mut tapahtuuhan sitä paljon ihmeellisempiäkin asioita.

 Tää on niin sekava tää olo. Ketään ei haluais satuttaa, mut kai sitä väkisinkin johonkin sattuu, kun tunteet on pelissä. Mun kohdalla se ei kyllä ole enää rakkautta. Tajusin tossa eilen miehen tekemää iltapalaa syödessä, että oikeastaan on enää ihan sama mitä se tekee, mikään ei tule muuttumaan. Ja toi mun tyttö, Vilma. Se tajuaa niin saakelin paljon asioita, että oikein hirvittää. Se alko äsken itkeen ihan yht`äkkiä ja sano, ettei halua kenenkään muuttavan pois täältä. Siis se tulee loppujen lopuks olemaan niin vaikeeta erota, ettei sitä usko erkkikään. Toivottavasti kaikki säilyy ehjänä...