Kiva kirjotus oli Me lehdessä Tabermannin Tommylta. Kirjuutan sen tähän.
Ongelma?
Alussa oli elämä, mutta sitten tuli ihminen ja keksi, että kyseessä onkin ongelma. Siihen se hauskuus sitten loppui. Eikä kukaan ole vielä kovasta yrittämisestä huolimatta saanut pyyhittyä pois yhtäläisyysmerkkiä elämän ja ongelman väliltä. Siellä se on valmiina dottamassa joka aamu kun silmänsä avaa.
Jokainen ihmisen ikäkausi on ongelma. Mitä muuta ovat lapsuus, nuoruus, keski-ikä ja vanhuus kuin erilaisia ongelmia. Jokaiseen tarvitaan oma terapeuttinsa. Ellei ihminen itse ymmärrä, että hänellä on ongelma, niin lehdet ja erilaiset tutkijat pitävät visusti huolta siitä, ettei hän jää tätä tärkeää tietoa paitsi. Ruumis on ongelma, sillä jos sydän ja keuhkot pelaavat moitteettomasti, niin ihminen on aina joko liian laiha tai lihava, tai sitten hänellä on liian pienet rinnat, liian lyhyet sääret, liian iso takamus tai väärän värinen tukka. Jos vikaa ei etsimällä löydy näistäkään, niin on syytä ryhtyä tonkimaan tikulla sielua ja mieltä. Viimeistään silloin se kovasti kaivattu ongelma löytyy. Jos ei muualta niin jostakin lapsuuden katkerasta kokemuksesta. Vaikka siitä, että sisko sai kerran kuusikymmentäluvulla isomman omenan iltapalaksi.
Ongelmakeskeinen ajattelu lähtee siitä, että ihmisessä on jotakin olennaista vialla jos häneltä puuttuu ongelma. On silkkaa lähimmäisenrakkautta antaa ongelma sille, jolta se puuttuu. Sillä tavalla hänestäkin tulee oikea ihminen. Vain tietämättömiltä, tyhmiltä ja pinnallisilta puuttuu ongelma.
Näppärä tapa tuottaa ongelmia on kateus. Kun ihmisen saa ymmärtämään, että jollakin toisella on jotakin sellaista mitä häneltä puuttuu, on ongelman siemen istutettu. Köyhää voi piinata rikkaan yltäkylläisyydellä, ja rikasta köyhän rakkaudella, jota ei voi kaupasta rahalla ostaa.
Ongelmista tulee helposti riippuvaiseksi. Elämä ilman ongelmaa on jotenkin tyhjää ja vailla suurempaa merkitystä. Ongelma antaa elämälle tarkoituksen ja sisällön. Siksi terve ihminen on aina avoin uusille, mielenkiintoisille ongelmille. Ongelma on parasta huumetta.
Ongelmien ehdoton kuningas on tietenkin vapaa-ajan ongelma. Tämä hirviö viihdyttää meitä varsinkin kesäisin, loma-aikaan. Silloinhan ihminen ei äkkiä tiedä mitä tehdä, sillä aikaa ja erilaisia vaihtoehtoja on aivan liikaa. Vapaus on paska juttu, sillä harva tietää hetken tullen mitä sillä tehdä. On paljon helpompi laulaa häkissä vapaudesta kuin päättää kenenkään neuvomatta mihin ilmansuuntaan lentää.
Onneksi tähänkin on keino keksitty. Vapaa-aikana voi keskittyä etsimään itsestä tai lähimmäisistä niitä ongelmia, joita ei kiireisen talven aikaan ole ehtinyt kaivaa esille. Muutaman viikon ponnistelu pienessä mökissä hyttysjärven rannalla tuottaa varmasti ikimuistoisen ongelmasaaliin. Varmuuden vuoksi kannattaa varata riittävästi mäyräkoiria mukaan, ettei rohkeus sanoa riittävän kovaan ääneen petä.
Näin myös terapeuteilla riittää syksyllä hommia, eikä työhön paluu tuota pienintäkään ongelmaa.
Että noin sano Tommy. Allekirjoitan tuon kyllä täysin. Aloin jo miettimään et kuuluuks toi Tommy mun tuttavapiiriin, kun noin tarkkaan osas musta kirjottaa:). Mun elämä rullaa just noin. Tuntuu et elämä on enemmän elämää sillon kun on jotain tuumailemista. Ongelmien ratkomista ja sellasta. Serkkutytön kanssa niitä ongelmia kehitetään ja ratkotaan lähes jokapäivä. Olkoot nyt nimi vaikka Pamela:). Yleensä me puhutaan samat asiat ja monta kertaa. Jankkausta. Pamelan häätkin on vietetty jo satoja kertoja vaik niist on aikaa pari vuotta.
Perhe-elämäkin menee jotenkin sykleissä. Ensin on niin perhanan seesteistä, ja sit kun sitä on kestänyt aikansa, ni mä alan kuvittelemaan et nyt on jossain jotain vikaa. Ukko alkaa lähentelemään...sillä on varmaan huono-omatunto, ukko on hyvällä päällä...sillä on varmaan toinen nainen jne...Sit mä alan jostain äkkäileen. Pöydälle jääneistä astioista, lattialla olevista vaatteista, ylös jääneestä pöntönrenkaasta. Aikamme sitten taistellaan ja taas kun tilanne rauhottuu, mä ajattelen et ikinä ei enää taistella kunnes...
Ja sekin on hauskaa kun oon huomannu tämmösen. Ollaan tästä Pamelan kanssa jutskailtukin. Niillä menee ukon kanssa aina hyvin kun meillä menee huonosti. Ja sama toimii toisin päin. Onko vähän tylsää kuunnella kun itellä on kaikki perseellään ja toinen hehkuttaa elämän ihanuutta. Tai sit ku on itellä kaikki jees ni toinen valittaa ku ei mikään toimi. Olis ees samaan aikaan asiat viturallaan. Mut aina ei voi voittaa...
Ja mitä määki tämmöstä päiväkirjaa aloin pitämään?? Mä en osaa kirjottaa (ainakaan oikein) enkä kertoa juttuja. Toiset osaa kertoa mun oloista ja elämästä paljon paremmin kun minä ite. Niinku just nyt toi Tommy. Olisinko ite osannu ilmasta itteeni noin...e. Pitäs varmaan alkaa kirjottaan vaan suoraan jostain kirjoista jutut tänne. Ja se mun veli. Olkoot vaikka Pietari. Siltä mä sen kimmokkeen sain tähän touhuun. Mut joo, ku kävin sen juttuja lukeen (siis en lukenu) ni mulla alko jomottaan päässä. Se osaa kirjottaa niin hienosti ja viisaasti etten mä ees ymmärrä mitä se kirjottaa. Voisin ymmärtää jos jaksaisin keskittyä (toiveajattelua). Mut ei, en mä jaksa. Mä osaan just ja just ymmärtää lukemaani jos se on selkeesti kirjotettu eikä tartte alkaa pähkäileen mitään. Luen lauseen, ymmärrän, luen lauseen, ymmärrän. Mut ei niitä tekstejä. Pitäs varmaan opiskella jotain, että pääsis selville sen aivoituksista. Kyllä me jotenkuten pystytään kommunikoimaan puhelimen välityksellä ja naamatusten.
Ja jos joku oikeesti eksyy tänne lukemaan näitä juttuja ni mun elämä on tosi pienissä ympyröissä. Pietari, Pamela, perhe ja siinäpä ne sit on. Mut kyllä me joskus aina saadaan kehitettyä semmosta kanekset saippuadraamaa. Jospa se johtuukin just siitä...pienistä ympyröistä niinku kaneksissa. Hmm...Jäätävää:)
Alussa oli elämä, mutta sitten tuli ihminen ja keksi, että kyseessä onkin ongelma. Siihen se hauskuus sitten loppui. Eikä kukaan ole vielä kovasta yrittämisestä huolimatta saanut pyyhittyä pois yhtäläisyysmerkkiä elämän ja ongelman väliltä. Siellä se on valmiina dottamassa joka aamu kun silmänsä avaa.
Jokainen ihmisen ikäkausi on ongelma. Mitä muuta ovat lapsuus, nuoruus, keski-ikä ja vanhuus kuin erilaisia ongelmia. Jokaiseen tarvitaan oma terapeuttinsa. Ellei ihminen itse ymmärrä, että hänellä on ongelma, niin lehdet ja erilaiset tutkijat pitävät visusti huolta siitä, ettei hän jää tätä tärkeää tietoa paitsi. Ruumis on ongelma, sillä jos sydän ja keuhkot pelaavat moitteettomasti, niin ihminen on aina joko liian laiha tai lihava, tai sitten hänellä on liian pienet rinnat, liian lyhyet sääret, liian iso takamus tai väärän värinen tukka. Jos vikaa ei etsimällä löydy näistäkään, niin on syytä ryhtyä tonkimaan tikulla sielua ja mieltä. Viimeistään silloin se kovasti kaivattu ongelma löytyy. Jos ei muualta niin jostakin lapsuuden katkerasta kokemuksesta. Vaikka siitä, että sisko sai kerran kuusikymmentäluvulla isomman omenan iltapalaksi.
Ongelmakeskeinen ajattelu lähtee siitä, että ihmisessä on jotakin olennaista vialla jos häneltä puuttuu ongelma. On silkkaa lähimmäisenrakkautta antaa ongelma sille, jolta se puuttuu. Sillä tavalla hänestäkin tulee oikea ihminen. Vain tietämättömiltä, tyhmiltä ja pinnallisilta puuttuu ongelma.
Näppärä tapa tuottaa ongelmia on kateus. Kun ihmisen saa ymmärtämään, että jollakin toisella on jotakin sellaista mitä häneltä puuttuu, on ongelman siemen istutettu. Köyhää voi piinata rikkaan yltäkylläisyydellä, ja rikasta köyhän rakkaudella, jota ei voi kaupasta rahalla ostaa.
Ongelmista tulee helposti riippuvaiseksi. Elämä ilman ongelmaa on jotenkin tyhjää ja vailla suurempaa merkitystä. Ongelma antaa elämälle tarkoituksen ja sisällön. Siksi terve ihminen on aina avoin uusille, mielenkiintoisille ongelmille. Ongelma on parasta huumetta.
Ongelmien ehdoton kuningas on tietenkin vapaa-ajan ongelma. Tämä hirviö viihdyttää meitä varsinkin kesäisin, loma-aikaan. Silloinhan ihminen ei äkkiä tiedä mitä tehdä, sillä aikaa ja erilaisia vaihtoehtoja on aivan liikaa. Vapaus on paska juttu, sillä harva tietää hetken tullen mitä sillä tehdä. On paljon helpompi laulaa häkissä vapaudesta kuin päättää kenenkään neuvomatta mihin ilmansuuntaan lentää.
Onneksi tähänkin on keino keksitty. Vapaa-aikana voi keskittyä etsimään itsestä tai lähimmäisistä niitä ongelmia, joita ei kiireisen talven aikaan ole ehtinyt kaivaa esille. Muutaman viikon ponnistelu pienessä mökissä hyttysjärven rannalla tuottaa varmasti ikimuistoisen ongelmasaaliin. Varmuuden vuoksi kannattaa varata riittävästi mäyräkoiria mukaan, ettei rohkeus sanoa riittävän kovaan ääneen petä.
Näin myös terapeuteilla riittää syksyllä hommia, eikä työhön paluu tuota pienintäkään ongelmaa.
Että noin sano Tommy. Allekirjoitan tuon kyllä täysin. Aloin jo miettimään et kuuluuks toi Tommy mun tuttavapiiriin, kun noin tarkkaan osas musta kirjottaa:). Mun elämä rullaa just noin. Tuntuu et elämä on enemmän elämää sillon kun on jotain tuumailemista. Ongelmien ratkomista ja sellasta. Serkkutytön kanssa niitä ongelmia kehitetään ja ratkotaan lähes jokapäivä. Olkoot nyt nimi vaikka Pamela:). Yleensä me puhutaan samat asiat ja monta kertaa. Jankkausta. Pamelan häätkin on vietetty jo satoja kertoja vaik niist on aikaa pari vuotta.
Perhe-elämäkin menee jotenkin sykleissä. Ensin on niin perhanan seesteistä, ja sit kun sitä on kestänyt aikansa, ni mä alan kuvittelemaan et nyt on jossain jotain vikaa. Ukko alkaa lähentelemään...sillä on varmaan huono-omatunto, ukko on hyvällä päällä...sillä on varmaan toinen nainen jne...Sit mä alan jostain äkkäileen. Pöydälle jääneistä astioista, lattialla olevista vaatteista, ylös jääneestä pöntönrenkaasta. Aikamme sitten taistellaan ja taas kun tilanne rauhottuu, mä ajattelen et ikinä ei enää taistella kunnes...
Ja sekin on hauskaa kun oon huomannu tämmösen. Ollaan tästä Pamelan kanssa jutskailtukin. Niillä menee ukon kanssa aina hyvin kun meillä menee huonosti. Ja sama toimii toisin päin. Onko vähän tylsää kuunnella kun itellä on kaikki perseellään ja toinen hehkuttaa elämän ihanuutta. Tai sit ku on itellä kaikki jees ni toinen valittaa ku ei mikään toimi. Olis ees samaan aikaan asiat viturallaan. Mut aina ei voi voittaa...
Ja mitä määki tämmöstä päiväkirjaa aloin pitämään?? Mä en osaa kirjottaa (ainakaan oikein) enkä kertoa juttuja. Toiset osaa kertoa mun oloista ja elämästä paljon paremmin kun minä ite. Niinku just nyt toi Tommy. Olisinko ite osannu ilmasta itteeni noin...e. Pitäs varmaan alkaa kirjottaan vaan suoraan jostain kirjoista jutut tänne. Ja se mun veli. Olkoot vaikka Pietari. Siltä mä sen kimmokkeen sain tähän touhuun. Mut joo, ku kävin sen juttuja lukeen (siis en lukenu) ni mulla alko jomottaan päässä. Se osaa kirjottaa niin hienosti ja viisaasti etten mä ees ymmärrä mitä se kirjottaa. Voisin ymmärtää jos jaksaisin keskittyä (toiveajattelua). Mut ei, en mä jaksa. Mä osaan just ja just ymmärtää lukemaani jos se on selkeesti kirjotettu eikä tartte alkaa pähkäileen mitään. Luen lauseen, ymmärrän, luen lauseen, ymmärrän. Mut ei niitä tekstejä. Pitäs varmaan opiskella jotain, että pääsis selville sen aivoituksista. Kyllä me jotenkuten pystytään kommunikoimaan puhelimen välityksellä ja naamatusten.
Ja jos joku oikeesti eksyy tänne lukemaan näitä juttuja ni mun elämä on tosi pienissä ympyröissä. Pietari, Pamela, perhe ja siinäpä ne sit on. Mut kyllä me joskus aina saadaan kehitettyä semmosta kanekset saippuadraamaa. Jospa se johtuukin just siitä...pienistä ympyröistä niinku kaneksissa. Hmm...Jäätävää:)
Kommentit